Kun ei saa lyriikan pastissia tehtyä, voi aina täyttää muuten niin tyhjän bloginsa runoilla.

Minä mutisen itsekseni,

kuljen yössä ja katselen,

toistelen sanaa onni,

kerron, että se on pelkoa,

menettämistä.

Miksi en sitä ymmärrä,

minä joka niin kauan

tätä taloa etsin,

tein sunnnitelmia,

valvoin yökaudet,

uneksin ihmettelin

miten lopulta kävisi uusimman projektini:

Unelma onnesta numero 5.

Vai oliko tämä jo kuudes?

Ja kun taas valvon ja

harhailen mäellä ja näen

mitä menettäisin,

pelkään enemmän kuin ennen,

sillä ihminen

ei saa koskaan kiinnittää sydäntään

paikkaan tai tavaraan,

sanoo hän, joka tietää.

                Hannu Mäkelä