Joskus käy niin onnekkaasti, että löytää yllättäen hyvän elokuvan. Siis sellaisen hyvän, joka ei ole vain hyvä, vaan sopii loistavasti juuri siihen hetkeen kun katsot sen. Se pääsee yllättämään sinut täysin takavasemmalta, kun olet luullut katsoneesi jo kaikki hyvät VHS:t ja Rakkautta ja anarkiaa pätkät. Istut vain erään pitkän tiistaipäivän iltana yksin telkkarisi ääreen, ja kas, siinä. (Melko) täydellinen elokuva. [Kansikuvilla ja postereilla ei sitten ole mitään tekemistä sen kanssa, miltä elokuva näyttää ja kuulostaa. Miinusta voisi antaa hitusen elokuvan hieman miehisestä katseesta ja Vanessan liiasta söpöilystä. Mutta Daniel, Daniel.]

Hetken aikaa tunnet pettymystä, ettet jostain syystä ole nähnyt elokuvaa aiemmin. Sitten tiedät, että se ei olisi luultavasti ollutkaan koskaan muulloin näin hyvä. Vain tänä iltana, kun satakieli lauloi vaarallisen keväisesti loskasateen keskellä.  

[Ja minusta alkaa taas vaarallisesti kehkeytyä tämmöinen hupakko.]